maanantai 16. toukokuuta 2016

Merilohen arvoinen työkalu: Penn 330GTi

Pennejä taivaasta (Pennies from heaven) lauloi Bing Crosby jo vuonna 1936. Myöhemmin samainen kappale kuultiin monen muun tunnetun laulajan tulkitsemana, kuten esim. Frank Sinatran ja Louis Armstrongin. Kyseisellä raidalla kerrotaan taivaalta satavista rahoista, joita enkelit viskelivät maahan.

Tässä tapauksessa "taivas" oli kuitenkin ihan tavallinen ebay:n verkkokauppa ja "Pennit" eivät olleet valuuttaa, vaan pikemminkin noin 20 vuotta vanhoja työkaluja lohen kalastamiseen. Eli suomeksi sanottu Penn 330 GTi made in the U.S.A.

Näitä keloja ovat monet lohenkalastajat käyttäneet vuosien varrella. Moni on ne ehtinyt jo myydäkin jossain välissä, kun on ollut niin vanhoja keloja, mutta moni on myös hankkinut takaisin kyseiset kelat, koska väittävät niiden olevan yhdet parhaista ison merilohen uisteluun tarkoitetuista keloista. Oli niin tai näin, itselleni tämä oli ensimmäinen kosketus kyseisiin keloihin.

Iso ja pikkuveli rinnakkain


Koko ero on melkoinen.
Tähän mennessä settini on koostunut Penn 320GTi malleista, joka on hyvin soveltuva kela, niin järvelle kuin merellekin. Sillä tulee veneeseen niin pienet kuhat, kuin isommat merilohetkin. Vuoden takainen lähes 1,5h merilohen väsytys sai kuitenkin miettimään kaluston päivitystä astetta järeämmälle tasolle. Aikaisemmin olin pitänyt yli 30min jumppaa lähinnä ruualla leikkimisellä, mutta niin vain kävi että tuo 16,48kg voimenpesä sai minut myöntämään että kyllä niissä yli tunnin väsytyksissä on perää. Ja koko ajan saa tehdä töitä kaksin käsin.

Ahvenanmaalta palattuani aloinkin seuraamaan netin myyntipalstoja hieman tarkemmin ja etsimään nimenomaan 330GTi keloja. Kyseisten kelojen valmistus on jo lopetettu, ja samaan tapaan kuin pikkuveljen 320GT:n kohdalla, viimeisimmät mallit ovat Kiinan tuotantoa. Se, onko valmistusmaalla mitää merkitystä loppupeleissä on ehkä enemmänkin kuulijan korvien välissä. Moni on sitä mieltä että silloin laatu heikkeni kun valmistus siirtyi halvemman kustannustason maahan. Itse en ole huomannut mitään laadullista eroa keloissa. Toki pakko myöntää että oma nykyinen setti koostuu pelkästään U.S.A. malleista, lähinnä niiden paremmasta arvon säilymisestä johtuen.

Pennin 330 keloja ei paljon kaupitella ja jos jostain löytyy, vaihtaa ne omistajaa melko nopeaan. 2016 vuoden vaihteen jälkeen löysin kuitenkin Saksasta ja Hollanista pari hieman isompaa settiä kyseisiä keloja, joista tein kaupat välittömästi. Viikon odottelun jälkeen alkoi postin lappuja tulla kotiin ja intoa puhkuen lähipostiin paketteja hakemaan. Pikainen vilkasiu keloihin ja sain todeta että osa keloista oli lähes käyttämättömiä ja osa taas oli ollut kovassakin käytössä. Kauppojen yhteydessä vaihdetut kuulumiset myyjien kanssa puolsivat sitä että kun Norjassa kammetaan ruijapallasta veneeseen, niin siinä on kalusto kovilla. Olipa Hollanin poika keksinyt laittaa rullan pohjalle 0,3 millistä teräslankaa, tosin ei ollut ruostumatonta, joten oli kiva "purkaa" sitä pois kelalta.

Ensi töikseni purkasin kaikki kelat osiin ja kävin ne läpi. Tein ostoslistan tarvittavista uusista osista ja ei kun Pure Fishingille soittoa. Muutama päivä tuosta ja jo oli uuden kiiltäviä osia tallin pöytä täynnä. Muutamasta kelasta oli matoruuvi ja siihen kuuluva veitsi osa menneet niin huonoiksi että sisäänkelatessa siimanjakaja rullasi pelkästään toisessa reunassa. Kelat on kuitenkin suunniteltu niin hyvin että näiden osien vaihdolla koneisto on taas kuin uusi.



Kela purettuna osiin.

Jarrut olivat todella hyvässä kunnossa 20v jälkeenkin.

Kuva täynnä kulutettuja osia. Ensimmäisenä kulunut matoruuvi ja takan hieman vähemmän kulunut. Yhdessä kelassa vaihteiston osa meni myös vaihtoon, samoin kuin veitsi ja sen kiinnikeruuvi.


Huollon jälkeen oli aika laittaa ylimääräiset kelat myyntiin, samoin kuin vanhat 320:t, jotka menivät kuin kuumille kiville nekin. Jätin itselleni 8kpl uusia 330GTI keloja. Lähinnä ajatus siitä että 4 plaanaria per puoli hoidettaisi näiden kelojen avulla, meneehän niihin siimaakin noin 130m enemmän kuin vanhoihin 320 malleihin. Jos vaikka joskus sattuisi multitärppi omalle kohdalle niin ei olisi sitten niin kova paine että siima loppuu kesken leikin.


Itselleni jätin nämä ja loput myytiin.

Ahvenanmaan reissu lähenee ja isoa kalaa kuuluu olevan liikenteessä, toivottavasti päästään testaamaan uuden kelan ominaisuudet ihan käytönnössä, ettei jää pelkäksi autotallipuheiksi kelojen hyvyys.


Merilohen arvoinen työkalu.