keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Kohti uutta kautta

Kausi 2013 paketissa ja vene lämpimässä tallissa odottamassa uutta kautta. Tosin talveksi tätä ei juurikaan pysty vielä sanomaan, kun lokakuun lopullakin oli kylmempää kuin nyt tammikuussa. Yleensä tässä kohtaa alkaa pakastaa oikein toden teolla, nyt pakkasista ei ole hajuakaan.

Tulipa tiimikaveriltakin eilen viestiä kauden avaus taimenesta, joten taitaa olla ennemminkin kalastuskausi parhaimmillaan.

Itse vein kuitenkin veneen ns. talvisäilöön hyvissä ajoin ja suoritin tiimikaverin Keijon suurella avustuksella kausihuollon moottorille.

Moottorista vaihdettiin moottoriöljyt, öljynsuodatin sekä molemmat polttoaine suodattimet. Perä irroitettiin vesipumpun siipipyörän vaihtoa ja samalla kertaa vaihdettiin myös peränkin öljyt. Vielä tarvitsee hommata uudet tulpat ennen kevättä ja moottori on valmiina tulevaan kauteen.



Ennen kauden alkua on tarkoitus tehdä pieniä modauksia itse veneeseen ja sen varusteisiin, jotta se palvelee vieläkin paremmin jatkossa, mutta näistä muutoksista ennemmän myöhemmin.