maanantai 3. elokuuta 2009

Haukea ja kuhaa Tahkon Syväriltä

Teimme lyhyen visiitin Tahkon Syvärille kesken kesäloman. Vene tuli luonnollisesti matkassa mukana j aparina päivänä päästiin vesillekin. Tavoitteena oli saada muutama kuha pannulle.

Uistelimme pääosin Tahkonselällä, joka sijaitsee Tahko rinteiden edessä olevalla lahdella, koska tuuli ja sade sotkivat suunnitelmia Ollukanselälle menosta.

Tahkoselkä on osittain erittäin syvä, mutta selän reunoilla on muutama matalikko. Kiertelimme ristiin rastiin selkää ja tapahtumia riitti koko ajan. Pääosin kuhat olivat pientä noin 30cm molemmin puolin olevaa. Välillä vaapuissa roikkui sellaisia muutaman sadan gramman hauen tumppeja. Näitä riitti niin plajon että monta minuuttia ei ehtinyt olla paikoillaan, kun jossain plaanarissa tai takilassa nypytti kala.

Alamittaisten lisäksi saimme ensimmäisenä päivänä muutaman ihan mukavan kokoisen kuhan, joista suurimpana tämä karvan alta 60cm kuha.




 

Seuraavana päivänä lähdimme viettämään aurinkoista päivää vesille hyvissä ajoin jo ennen puolta päivää, koska keli oli niin hieno. Laitoin samalla muutaman vaapun uimaan ja ei aikaakaan kun yksi plaanari jätätti ja räikkä huusi. Olin sata varma että vaappu oli jäänyt joko pohjaan tai johonkin vanhaan verkkoon, niin paikoillaan se pysyi. Hetken päästä kuitenkin vavassa tuntui kalan potku, voisiko siellä olla isompikin kala?

Alkoi rauhallinen pumppaus ja kala tuli koko ajan lähemmäs venettä. Välillä mielessä kävi että se on tosiaan verkko tai kyljestä kiinni oleva kala, sen verran oudolta käyttäytyminen vaikutti. Samaan aikaan alkoi toinen räikkä huutaa ja plaanari jätätti. Tämä se vielä puuttui että muut kamat jää pohjaan samaan aikaan. Laitoi jarrua tiukemmalle toisesta vavasta ja jatkoi pumppaamista ensimmäisen kanssa.

Lopulta kala tuli veneen vierelle josta se haavittiin kyytiin. Venee lattialla makasi 7,2kg hauen pötkö, jonka maha oli aivan tyhjä. Pituutta kalalla oli 108,5cm.

 


Sen jälkeen tarkastin toisen vavan ja ihmetys oli suuri kun sielläkin tuntui kalan potkuja. Meillähän oli siis tuplatärppi. Tällä kertaa oli luokkaa pienempi hauki kyseessä. Lyhyen pumppauksen jälkeen hauki kyytiin ja painoa oli 5,2kg.

 

Tässä vielä kaikki luupäät samassa kuvassa :)

 

Lopuksi muutama sekalainen kuva kyseiseltä kesäloma reissulta.







lauantai 13. kesäkuuta 2009

Lohen uistelua Suomenlahdella

Nyt oli aika kääntää uusi lehti allekirjoittaneen uistelussa, nimittäin ensimmäinen kerta kun lähdettiin uistelemaan merilohta Suomenlahdelle.

Olen uistellut pikkupojasta saakka ja sisävesillä lohta on uisteltu jo toistakymmentä vuotta, mutta merelle ei ole vaan tullut aikaisemmin lähdettyä. Ei ole ollut tietoa riittävästi paikoista, menetelmistä ja ehkä suurimpana se viimeinen uskallus lähteä on vaan puuttunut.

Työkaveri on käynyt merellä lohta usitelemassa jo pidemmän aikaa ja nyt sovimme että lähdetään hänen veneellä Helsingin edustalle lohen perään, tarkemmin sanottuna nimettömälle.

Lähtö oli aikaisin aamulla Suomenojan satamasta, jossa pakkasimme veneen ja suuntasimme tankille. Kun kaikki oli reilassa, lähdimme siirtymään ulos. Noin puolen tunnin siirtymän jälkeen olimme pelipaikoilla. Yllätysoli suuri kun ulkona olikin noin kova sumu. Näkyvyys oli vain noin 30-40m.

Sen lisäksi että olin ensimmäistä kertaa merellä lohta uistelemassa, oli tämä raksin virityksen opettelua. Olin hetkeä aikaisemmin siirtynyt järvillä ns. sekavetoon eli sekä peltiä että raksia samaan aikaan, mutta raksilla en ollut juurikaan kalaa tavoittanut, joten mielessä painoi että viritys ei välttämättä ollut aivan kohdillaan.

Aamupäivä meni nopeasti kun tiputeltiin vehkeitä ja ihmeteltiin keliä. Puolen päivän maissa sumu alkoi hälvetä ja aurinkokin pilkotti aika ajoin taivaalta. Tuulta ei ollut nimeksikään tässä kohtaa.

Puolen päivän maissa keli alkoi selkiintyä ja sumu hälveni. 

Tallinan ristelyalukset menevät kohtuu lähellä.

Kello oli jo yli kahden kun kesken eväiden syömisen alkoi sisin plaanari peruuttaa ja hiljainen mutta tasainen räikän narina rikkoi hiljaisuuden. Kala kiinni!

Vapa käteen ja väsyttämään. Sydän alkoi hakata, kun ei ollut aikaisempaan kokemusta mitä siellä siiman toisessa päässä oikein oli. Olin yllättynyt kuinka helposti kala tuli veneen vierelle, jossa se teki yhden lyhyen syöksyn, ennenkuin se saatiin haavittua kyytiin. Huomattavasti pienemmät järvikalat ovat omien kokemuksien mukaan Saimaalla erittäin sporttisia ja esittävät jos jonkinmoisia loikkia ja syöksyjä. Tämä merilohi puolestaan oli erittäin säyseä ja laittoi vaan tasaisesti hieman vastaan, mutta oli jotenkin vaisumpi kuin olin odottanut.

No joka tapauksessa ensimmäinen reissu merelle ja heti lohi kyytiin, tyytyväinen voi olla.

Allekirjoittaneen ensimmäinen merilohi, 5.5kg.