perjantai 20. syyskuuta 2013

Teipit kylkeen

Uisteluveneissä näkee hyvin paljon erilaisia tarroja. Toiset laittavat sponsoreiden tarroja mainos mielessä näkyvyyttä lisäämään. Toiset taas liimavat tarroja huvikseen koristamaan venettä.

Me päätimme tehdä tiimitarrat jokaiseen veneeseen. Logo tehtiin tietokoneella ja tarrat leikkasi Helsingissä toimiva MH-Autoclean (http://www.ikkunantummennukset.fi/).

Ensimmäisenä veneen kylki pyyhittiin rasvanpoisto aineella.


Seuraavaksi teipin mallaus maalarinteipin avulla.


Valmis teipattu pulpetin kylki.


maanantai 16. syyskuuta 2013

Johtotehtävissä

Samalla kun asensin veneeseen lämmittimen, oli pakko tehdä myös sähköt osittain uusiksi.

Ostin veneen käytettynä keväällä ja sähkötöissä on tähän saakka siis ollut tehdas, moottorin asentanut jälleenmyjä sekä edellinen omistaja, joka on asentanut osan veneessä olevasta elektroniikasta.

Nämä kaikki tekijät yhdistettynä lopputulos oli jotain aivan uskomatonta. Kunnon käärmeenpesä!

Tuota kun jouduit alkaa kelissä setvimään
esim. palaneen sulakkeen vuoksi niin siinä tulee äitiä ikävä.

Alimpana näkyy tehtaalla asennettu jakotukki, johon tulee suoraan veneen akulta syöttö ja maa. Siitä sitten lähtee kaapeli jos toinenkin johonkin ja osassa on sulakkeet, osassa ei. Joissakin oli sulake itse kaapelissa noin 50cm tukin jälkeen, sitä ei olisi löytänyt tuolta mitenkään.

Tilannetta vielä pahensi entisestään alkuperäinen erittäin pieni tarkistusluukku, jonka kautta ei pystynyt juurikaan mitään tekemään.

 
Tässä vielä kuva, jossa selviää sähköihin johtavan luukun koko.
 
Ensimmäisenä otin rälläkän käteen ja leikkasin yli kaksi suuremmalle luukulle paikan.

 
Uusi tuplasti suurempi aukko luukulle.

Sen jälkeen ei muuta kuin kaikki kaapelit ulos aukosta ja yksi kerrallaan niitä selvittämään mistä tulevat ja minne menevät. Lisäksin katkoin kaikki helposti lyhennettävissä olevat kaapelit määrämittaisiksi. Ylimääräistä kaapelia kertyi yli 7m.

Sähkökaapin pohjalle leikkasin 5mm polykarbonaattilevystä pohjan kokoisen paikan, jonka kiinnitin läpipulteilla vanhan jakotukin reikiä hyväksikäyttäen. tähän levyyn sitten ruuvasin moottorinohjauspurkin, sulakepestä sekä liimasin nippuside ankkurit.

 
Kaapelit ovat löytäneet paikkansa. Kaikki johdot myös kiinnitetty
omiin reitteihin, jotta pysyvät myös jatkossa ojennuksessa.

Kuvassa keskellä näkyy sulakerasia, josta  ajetaan virta eri laitteille. Oikealle puolella on moottorin ohjausyksikkö sekä sen yläpuolella Mercuryn oma mittaristojen jakotukki. Vasemmalla puolella on pienempi sulakerasia, johon on tuotu syöttö suoraan akulta ohi päävirtakytkimen. Sulkerasian yläpuolella on NMEA2000 verkko, jossa tällä hetkellä ainoastaan GPS moduuli ja virransyöttö.

Lopuksi sitten uusi luukku paikoilleen ja homma oli valmis.

 
Luukku kiinnitettynä mahtui juuri pakoputken ja tulevien ilmaputkien väliin.

 

Koko homman tekemiseen kului aikaa noin yksi päivä, suosittelen jokaiselle kyseisen veneen omistavalle. Helpottaa kummasti toimintaa sulakkeen palaessa sekä jatkossa esimerkiksi elektroniikkaa päivitettäessä.

Mielestäni sekä tehdas että jälleenmyyjät voisivat vähän enemmän panostaa sähköihin, kun otetaan huomioon mitä vene+moottori paketti maksaa ja mitä sillä saa. En odota että siellä kaikki kaapelit olisivat tällä tavalla laitetuna, mutta jonkinlainen järjestys. Samalla rahalla hankkii esimerkiksi premium luokan saksalaisen ajoneuvon, jossa yhtä paljon hevosvoimia ja huomattavan paljon enemmän tekniikkaa ja apuvälineitä kuin tällaisessa veneessä. Ei sielläkään tällaisia harakanpesiä ole.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Lämpöä kabiiniin

Muutaman vuoden ajan on mielessä pyörinyt ajatus lämmittien hankinnasta, sen verran kylmää alkaa jo olemaan loppukaudesta, kun mennään Marras-Joulukuun vaihteessa ja viritellään raksia uimaan.

Edellinen vene oli HT-mallinen ja se oli ehkä se suurin syy ettei tullut lämmitintä hankittua, meneehän siinä lämpö täysin harakoille. Nyt veneen vaihdon myötä lämmittimen hankinta realisoitui, koska veneessä on tarkoitus myös yöpyä viikonlopun reissuilla. Eikä siitä lämmöstä haittaa ole kevään Ahvenanmaan reissuilla, kylmä meri kun hohkaa melkoisesti vaikka aurinko paistaisi täydeltä terältä.

Tein nettitutkimusta ja vertailua eri lämmitin merkkien ja mallien suhteen ja lopuksi päädyin kotimaiseen Safiren 2100D malliin. Suurimmat edut tässä verrattuna kilpailijoihin tuntuivat olevan pieni virrankulutus, suuri lämmöntuotto, kaksi erillistä lähtöä ilmaputkille sekä hyvät ominaisuudet ohjaintaulussa. Lisäksi huhujen mukaan myös huolto pelaa tarvittaessa nopeasti. Toivotaan että "plussaa" tarvitaan vähän.

Kaupat lämmitimestä tein Uudenmaan lämmitin nimisen firman kanssa, josta lämmittimen lisäksi hankin myös tarvittavat ilmastoinnin osat eli suulakkeet, ilmaputket, eristeet ja kiinnikkeet. Kommunikointi kyseisen firman kanssa hoitui erittäin nopeasti ja asiantuntevasti sekä puhelimitse että mailien välityksellä. Erityismaininta supernopeasta teknisestä tuesta kesken asennuksen. Mailiin vastattiin muutaman minuutin viiveellä oli ajankohta sitten lauantai ilta tai sunnuntai aamu. Tällainen on sitä asiakaspalvelua parhaimmillaan!

Sitten itse asennukseen. Asennuspaikaksi valitsin kabiinissa olevan tilan, joka on ohjauspulpetin ja oikeanpuoleisen laidan välissä oleva tila. Tuossa kyseisessä tilassa kulkee veneen sähköt, mutta muuten se ns. "tyhjää tilaa". Silverin tehtaalla kyseinen tila on peitetty vanerilevyllä, jossa on keinonahka päällä. Edellinen omistaja oli ruuvannut pilotin keskusyksikön kyseiseen levyyn, joten alkuun tiedossa oli hieman purkuhommia.

Aloitusnäkymä kabiinin puolelta.

Levyn takaa paljastui melkoinen johtohärdelli, jossa ylimääräsitä johtoa oli kymmeniä metrejä ja aivan ristissä muiden kaapeleiden kanssa. Johtojen vieressä oli myös pilotin hydraulipumppu.

Ylimääräistä kaapelia oli melkoisesti. Johtojen seassa pilkottaa pilotin pumppu.

Ensin oli siis laitettava nykyiset kaapelit ojennukseen ja lyhennettävä ylimääräiset johdot. Sen jälkeen itse lämmitin löysi paikkansa kaapelien vierestä. Samalla siirsin vielä pilotin keskusyksikön peitelevystä tuonne välitilaan.


Lämmitin, kaapelit sekä pilotin keskusyksikkö sulassa sovussa.

Pakoputken läpiviennille tuli paikka kabiinin ja ohjauspulpetin ylänurkkaan.


Pakoputken läpivienti kabiinin ja ohjauspulpetin nurkassa.


Pakoputki kulkee kabiinin siällä.

Polttainesäiliö ja -pumppu sijoitettiin veneen takatilaan. Näin polttoainepumpun naksutus ei häiritse kabiinissa olevia. Polttoainesäiliön sijoitin toiseen takaluukkuun, josta se on kätevästi liikuteltavissa tankkausta varten ja pysyy muutenkin helposti paikoillaan. Kiinnitys varmistettiin vielä kiinnitysliinalla säiliön ympäri.

Polttoainesäililö takaluukussa.

Lämmittimen ohjaus tapahtuu ohjainpaneelista. Valittavissa on kaksi eri mallia, joko perusversio tai kehittyneempi Genius ohjain. Itse päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, koska hintaero oli käytännössä todella pieni saavutettuihin hyötyihin nähden. Genius taululle tein paikan kabiinin vasempaan laitaan oven viereen.


Ohjaustaulun asennuspaikka liimauksessa.
 
Genius taulu kiinnitettynä levyyn.

Asennusalustana toimii pulpetissa hyväksihavaittu muovilevy, joka on pinnoitettu harjatulla alumiinilla. Tässä kohtaa lämmitintä on helppo käyttää sekä hytin sisältä että sen ulkoa. Ohjaintaulussa on sisäänrakennettu termostaatti, joten käytössä selviää, onko tuo asennuspaikka hyvä vai pitääkö hommata vielä erillinen lämpötila-anturi. Tässä kohtaa voisi laittaa terveisiä ohjaintaulun suunnittelijalle, koska taulun asennusjalat ovat niin lyhyet että neljästä kiinnitysruuvista kaksi joutuu työntämään ruuvien alle ja kaksi ruuvia saa kiristettyä kunnolla. Ohjaintaulusta voisi huoleti tehdä sentin isomman ulkomitoiltaan, jolloin tuollaista ongelmaa ei syntyisi.

Asennuksen helppouden kannalta valitsin huonon sijoituspaikan, koska Silver ei ole ajatellut kovinkaan paljon kaapeleiden vetäjiä. Veneessäni on tehtaalla asennettu kaksoisakkujärjestelmä, joka sijaitsee vasemmalla puolella venettä. Näin ollen lämppärin johdot pitää vetää veneen poikki. Tehdas asentaa veneen valmistusvaiheessa yhden pienen putken akkujen ja ohjauspulpetin välille. Kaksoisakku tapauksessa tuossa putkessa menee jo valmiiksi kahdet paksut virtajohdot, joten tilaa ylimääräisille kaapeleille ei vaan ole. Itse yritin saada vetojousta puolelta toiselle useamman tunnin ajan tuloksetta. Onneksi lämppärin ohjauskaapeli on 10m pitkä, joten veto pulpetilta takatilaan ja sieltä akuille onnistui. Tähän tehdas on sentää laittanut reilusti putkea jo valmiiksi. Kyseinen asennusreitti vesisateessa ei vaan ollut se mieluisin.

Viimeisenä vedin ilmastointiputket paikoilleen. Ajatus oli että toinen lähtö lämmittää kabiinia ja toisesta vedetään putki tuulilasille jossa se haaroitetaan kahdelle suuttimelle. Suuttimet pystyy laittamaan myös kokonaan kiinni, jolla voi vielä tehostaa muiden puhallusaukkojen toimintaa.


Suulakkeen paikka tuulilasilla.


Sulakkeen paikka kabiinin puolelta.


Suulake kiinnitettynä ja ilmastointiputki tulossa paikoilleen.


Päätin laittaa ilmaputken päälle vielä erikseen myytävän eristeen, koska se on mielestäni paremman näköinen asennuksen kannalta sekä takaa että ilma tuulilasille pysyy lämpimänä koko matkan. Ja jos nyt sattuu kolauttamaan pään putkeen kabiinissa, niin on edes pieni pehmuste :)

Tältä näyttää lopullinen asennus kabiinin sisällä.

Aikaa asennukseen meni enemmän kuin kuvittelin johtuen asennuspaikkojen valinnasta sekä muutaman yllätyksestä veneen sähköjen ja edellisten asennusten suhteen, mutta loppu hyvin kaikki hyvin, lämmitin puhisee ja tuottaa lämmintä ilmaa niinkuin pitääkin. Nyt vaan pitäisi päästä vesille testaamaan, kuinka se käytännössä toimii.